























NNelli
🩷Eläinrakkaat hoitajat lemmikillesi 24/7🩷
Turku
Over Nelli
Moikka! Ihanaa, että harkitset meitä lemmikkisi hoitajaksi. Olen 19-vuotias opiskelija Turusta, joka voisi ottaa hoitoon koirasi joko päiväksi/yöksi tai käydä kotootasi lenkittämässä tarpeen tullen!
INFOA/KOKEMUS
• Asun kumppanini kanssa kahdestaan, joten lemmikkisi ei joudu olemaan hetkeäkään yksin. Minun lisäksi poikaystäväni on tosi eläinrakas ja haaveemme onkin hankkia oma koira, mutta tämänhetkinen elämäntilanne ei ole sen mukainen. Tämä hoitomahdollisuus on myös meille suuri ilo💕
• Kotimme on pienkerrostalossa (ei hissiä), jonka vierestä löytyy myös koirapuisto ja muita hyviä lenkkireittejä. Meillä on ollut hoidossa niin isoja kuin pieniä koiria. Vietämme paljon aikaa kotona ja nautimme ulkoilusta että luonnosta. Kokemusta löytyy koko elämän ajalta niin koirista kuin kissoista. Kokemusta on myös erilaisista rescuekoirista ja eroahdistuksesta.
Asumme Martissa melko rauhallisessa ympäristössä, eikä olla ihan ydinkeskustassa, mutta lyhyt matka sieltäkin tänne🩷 Vapaa-aikani koostuu vain opiskelusta, osa-aikatöistä ja salilla käymisestä, joten aikaa löytyy runsaasti ihanille karvakamuille🐶
• Lemmikki pääsee useaan kertaan ulos ja pidemmille lenkeille sekä leikkimään paljon. Otan huomioon eläimen yksilöllisesti ja suunnittelen rutiinin sen mukaan kuin pyydetään (totutetut ruoka-ajat, lenkkiajat, muut opetetut säännöt/tavat tms..)
• Kotikäynnit vain 1-2km säteellä. Hoidot voidaan sopia kalenterissa pidemmän ajan päähän valmiiksi jos ei heti ole tarvetta!🐕
Rohkeasti vain viestiä tai lisäkysymyksiä tulemaan, kerron mielelläni!🤍
Nelli biedt ...
Bij Nelli thuis
Logeren
Je hond logeert bij de oppas thuisvanaf € 25 /nacht, € 12 /Extra huisdierDagopvang hond
Vind dagopvang voor jouw hond, overdag in het huis van de oppasvanaf € 20 /dag, € 12 /Extra huisdierBij jou thuis
Huisoppas
De oppas overnacht bij jou thuisvanaf € 50 /nachtEén huisbezoek per dag
Boek een oppas die bij je thuis langskomt om je huisdier te voeren en verzorgenvanaf € 20 /dagTwee huisbezoeken per dag
Je huisdier wordt twee keer per dag bezocht door de oppas.vanaf € 20 /dagHondenuitlaatservice
De oppas haalt je hond thuis op voor een fijne wandeling (30 min)vanaf € 15 /wandeling, € 5 /Extra huisdierNelli kan accepteren
Beschikbaarheid
| ma | di | wo | do | vr | za | zo |
|---|---|---|---|---|---|---|
| ma | di | wo | do | vr | za | zo |
|---|---|---|---|---|---|---|
| ma | di | wo | do | vr | za | zo |
|---|---|---|---|---|---|---|
