






















EElli
Luotettavaa hoitoa kaikille karvakavereille
Turku
Over Elli
Moikka! Olen Elli, 24-vuotias eläinrakas turkulainen sosiaalityön opiskelija. Lapsuudenkodissani olen elänyt aina kissojen keskellä, ja lisäksi olen hoitanut lapsesta asti naapureiden ja kavereiden koiria. Nyt aikuisena olen toiminut lemmikinhoitajana myös kevytyrittäjänä. Olen myös harrastanut ratsastusta ja eläintenhoitokerhoa, joissa suuremmatkin eläimet aina lampaista hevosiin ja lehmiin ovat tulleet tutuiksi.
Tällä hetkellä kotonani asuu kanssani bordercollien pentu, joka ainakin toistaiseksi on rakastanut jokaista tapaamaansa koiraa. Aiemmin tarjosin lemmikinhoitoa sekä omassa että asiakkaan kodissa, mutta oman pennun kotiuduttua työpäivää pidemmät hoitopätkät eivät onnistu asiakkaan luona. Tarjoan koirien (ja miksei kissojenkin) ulkoilutusta Turun alueella sekä lyhyempiä kotikäyntejä lemmikkien kotona. Mikäli koirasi tulee toimeen muiden koirien kanssa, voin ottaa tutustumiskäynnin jälkeen koiran myös luokseni hoitoon. Tällöin koirat eivät luonnollisesti olisi koskaan kahdestaan kotona vaan olisin aina itse paikalla.
Oman pennun kanssa olemme aloitelleet rally-tokon ja noseworkin alkeita, joten pienet harrastelut tai koulutussessiot onnistuvat minulta myös. Minulla on kokemusta kaikenlaisista koirista aina kääpiövillakoirista erilaisiin terriereihin sekä paimeniin asti. Myös esimerkiksi reaktiivisuus remmirähjäyksen muodossa sekä eroahdistus on minulle tuttua. Lisäksi erilaiset rescuet ovat tulleet hoidokkeina tutuiksi. Rakastan sekä ulkoilua että sohvalla makoilua lemmikki kainalossa, ja toimin aina eläimen hyvinvointi edellä.
Tällä hetkellä asun Turun keskustan läheisyydessä, yo-kylän suunnilla kaksiossa hissillisessä talossa kumppanin ja koiran kanssa. Vierestäni lähtevät hyvät Aurajoen rantojen lenkkipolut ja vierestä löytyy myös koirapuisto. Ennen kotonani tapahtuvaa hoitoa tulisi tulla vierailemaan luonani, jolloin paikka tulisi hieman tutummaksi myös koiralle ja nähtäisiin mitä lemmikkisi tuumaa aktiivisesta pennusta :) Voin myös tulla tutustumaan omistajan luokse lemmikkeihin!
Elli biedt ...
Bij Elli thuis
Logeren
Je hond logeert bij de oppas thuisvanaf € 48 /nacht, € 10 /Extra huisdierDagopvang hond
Vind dagopvang voor jouw hond, overdag in het huis van de oppasvanaf € 40 /dag, € 6 /Extra huisdierBij jou thuis
Eén huisbezoek per dag
Boek een oppas die bij je thuis langskomt om je huisdier te voeren en verzorgenvanaf € 17 /dagTwee huisbezoeken per dag
Je huisdier wordt twee keer per dag bezocht door de oppas.vanaf € 40 /dagHondenuitlaatservice
De oppas haalt je hond thuis op voor een fijne wandeling (30 min)vanaf € 17 /wandeling, € 6 /Extra huisdierElli kan accepteren
Beschikbaarheid
| ma | di | wo | do | vr | za | zo |
|---|---|---|---|---|---|---|
| ma | di | wo | do | vr | za | zo |
|---|---|---|---|---|---|---|
| ma | di | wo | do | vr | za | zo |
|---|---|---|---|---|---|---|

